tiistai 7. toukokuuta 2013

Vielä Räyskälässäkin oli melko keväistä

   

Kävimme tänään leirin ohjaajien kesken tutustumassa Räyskälän leirikeskukseen. Tässä muutama kuva paikasta, jotta pääset tutustumaan niihin valmiiksi. Paikalla meitä odotti suuri piha-alue, sekä vanha koulurakennus joka osoittautui sisätiloiltaan hyvin kodikkaaksi.


Saunalta rantaa menevät pienet betonirappuset, joita pitkin on kesällä mukava pulahtaa uimaan kesken löylyjen. Vielä ranta näytti hieman keväiseltä, mutta paikalta näkyivät kuitenkin hienot maisemat järvelle. Leirikeskuksessa on oma vene, jota voimme myös lainata souteluretkiä varten.
Rannasta löytyy myös pieni laituri, joka helpottaa veteen pulahdusta.





Iltaisin kauniissa järvimaisemissa on ihana grillailla makkaraa ja vaahtokarkkeja nuotion ääressä.



Leirikeskuksen läheisyydessä sijaitsee Räyskälän oma kyläkauppa.
Teemme kävelyretken kauppaan keskiviikko aamupäivästä ja sitä varten voitkin varata jonkin verran käteistä mukaasi leirille. Kaupassa on mukava vanhanajan tunnelta ja herkkujen ostaminenkin on silloin mukavampaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti